Jäsentiedotteet
20.12.2009: TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008 - 31.5.2009
Organisaatiouudistus toteutettiin 19.8.2008. Vanhoja toimikuntien nimiä uusittiin ja uusia hallituksen alaisia toimikuntia ja työryhmiä perustettiin seuraavasti: kansainvälisten asioiden työryhmä, kilpailutoimikunta (entinen tuomarikomitea), koulutustoimikunta (entinen sidontatyöryhmä), piiritoiminnan kehittämis-työryhmä, sääntötoimikunta (liiton ja piirien säännöt), taloustoimikunta ja tiedotustoimikunta. Uudistuksella on pyritty jakamaan liiton toiminnan vastuualueet entistä paremmin. Toimikuntien toiminnan vuoksi hallituksen varsinaisia kokouksia vähennettiin ja sähköpostikokouksia lisättiin. Toimikunnat ovat toimineet pääsääntöisesti sähköpostien välityksellä tehden kehitystyötä omilla vastuualueillaan ja valmistelleet esityksiä hallitukselle. Toimikuntien järjestäytymiskokous pidettiin Helsingissä 20.10.2008. (Liitteet 1-4: Vanha organisaatio, Organisaatio ja kehitystarpeet, Suomen Kukkakauppiasliitto ry - Tehtävät ja toimenkuvat, Uusi organisaatio ja vastuuhenkilöt).
Liiton uusi verkkopalvelu (www.suomenkukkakauppiasliitto.fi) otettiin käyttöön 23.02.2009. Toimiston atk-laitteisto ohjelmineen uusittiin ja ajanmukaistettiin sekä liiton vanha gsm-puhelin uusittiin ja otettiin muutaman vuoden tauon jälkeen jälleen käyttöön. Näillä toimenpiteillä on pyritty palvelemaan jäsenistöä entistä paremmin ja tehokkaammin. Uudistuksilla on ollut selvä vaikutus tehokkaampaan työajan käyttöön toimistolla. Verkkopalvelun lomakeohjelma on osoittautunut odotettua merkittävämmäksi uusien jäsenten liittymisessä. Kaikki 23.02.2009 jälkeen liittyneet uudet jäsenet ovat lähettäneet jäsenhakemuksensa liiton www-sivuston kautta.
Liiton uudistetun verkkopalvelun vuoksi kirjeitse postitettujen jäsentiedotteiden määrä vähennettiin puolella (kahdeksasta neljään).
Yhteistyötä Puutarhaliitto ry:n ja Kauppapuutarhaliitto ry:n sekä niiden julkaiseman, liiton jäsenlehtenäkin toimivan, P&k Floristin päätoimittajan ja toimituksen kanssa on tiivistetty. Syksyllä 2008 käyty kehityskeskustelu Floristi-lehden päätoimittajan Jyrki Jalkasen, Interflora-Suomi ry:n toiminnanjohtajan Tinet Reihen ja Suomen Kukkakauppiasliitto ry:n hallituksen puheenjohtajan Jouni Seppäsen välillä selkeytti ja vahvisti osapuolten toimintaperiaatteita ja -tapoja. Liiton aukeama Floristi-lehdessä on edelleen kehitystyön alla, mutta on myös osaltaan vaikuttanut jäsentiedotteen toimittamisen vähentämiseen verkkosivuston kanssa. Tiedottamista pyritään kehittämään entisestään myös tulevaisuudessa.
Yhteistyötä kukkakauppa-alan toisen järjestön ja Suomen Kukkakauppiasliiton syntymiseen 77 vuotta sitten vaikuttaneen Interflora-Suomi ry:n kanssa on niin ikään tiivistetty ja syvennetty. Perinteiset, yhteistyössä järjestettävät Kukkakauppiaspäivät 2009 ovat näkyvä osa hyvästä yhteistyöstä.
Liiton omistaman SKKL-Floristit Oy:n toimintaa kehitettiin voimakkaasti tärkeänä osana liiton kokonaisvaltaista kehittämistä. Vuosikausien ajan tappiota ja huonoa tulosta tehnyt yhtiö päätettiin saada toimivaksi ja sen toiminta voitolliseksi. SKKL-Floristit Oy:n tuotevalikoimaa on lisätty reilusti. Myyntituotteet ovat olleet esillä liiton jäsentiedotteissa ja www-sivuilla. Liitolla oli oma osasto KevätPuutarha 09 -puutarhamessuilla Helsingissä ja Tukkutorin Kevättapahtumassa Helsingin tukkutorilla, missä myytiin SKKL-Floristit Oy:n tuotteita ja jaettiin tietoutta liiton toiminnasta niin kuluttajille kuin kukkakauppa-alan ammattilaisille. Tuotevalikoimaa on kasvatettu koko ajan myynnin edistyessä. Toimistonhoitaja Saija Lehmonen esitteli ja myi tuotteita myös piirien vuosikokouksissa. Toimintamalli on osoittautunut menestykselliseksi (Liite 5 ja 6: SKKL-Floristit Oy:n tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2008 - 31.12.2008 ja välitilinpäätös 1.1.2009 - 31.5.2009).
Piiritoimintaa on pyritty elvyttämään ja yhtenäistämään voimakkaasti. Liiton hallitus teki päätöksen ottaa vanha, hyväksi havaittu perinne käyttöön; puheenjohtaja ja toimistonhoitaja vierailivat piirien toteutuneissa vuosikokouksissa. Puheenjohtaja ja toimistonhoitaja vierailivat myös kokouskaupunkien kukkakaupoissa ennen vuosikokousta vieden liiton tervehdyksen alan yrittäjille. Liitto avusti joitain piirejä vuosikokousten järjestämisessä. Aktiivisten Helsingin -, Savo-Karjalan - ja Varsinais-Suomen piirien lisäksi elvytystoimilla saatiin muutaman vuoden jälkeen uudet, toimivat hallitukset myös Etelä-Pohjanmaan -, Hämeen- ja Pohjois-Suomen piireihin. Kaakkois-Suomen ja Keski-Suomen piirien elvytystä jatketaan syksyllä 2009 ja pyrkimys on, että nämä kaksi piiriä saadaan toimimaan keväällä 2010.
Suomen Kukkakauppiaiden yhdistyksen, nykyisen Suomen Kukkakauppiasliitto ry:n, perustava kokous kutsuttiin koolle tiistaiksi maaliskuun 22. päiväksi 1932 klo 19.00. Yhdistys perustettiin yhteisilmoittelun, ammattitaidon kohottamisen, yleisön kasvattamisen, apulaisten kouluttamisen, propagandan tekemisen ym. syiden takia. Liitto perustettiin hoitamaan alan edunvalvontaa. Suomen Kukkakauppiasliiton identiteettiä on peräänkuulutettu jo vuosia. Tällä toimikaudella hallitus on pureutunut konkreettisesti yhdistyksen yhteen perustehtävään, edunvalvontaan. Kukkaa, kukkia tai kukkakauppaa epäasiallisesti mainonnassaan rinnastaneet yritykset, aikakausi- ja sanomalehdet ovat saaneet kirjalliset vastineet liitolta. Vastineet ovat laadittu Helsingin seudun Kauppakamarin lakimiehiä konsultoiden ja ovat aiheuttaneet alan kannalta hyviä reaktioita. Jokaiseen liiton nimissä lähetettyyn vastineeseen on vastattu pahoitellen, muutamassa tapauksessa epäasialliset mainokset ovat jopa vedetty pois julkisuudesta. Kaikkiin Suomen Kukkakauppiasliiton jäseniltä hallituksen tai toimiston tietoon tulleisiin epäasiallisiin mainoksiin on lähetetty vastine ja niin toimitaan myös tulevaisuudessa.
Liiton profiilin nostamista, niin jäsenten kuin suuren yleisön silmissä, on pyritty tekemään usealla toiminnan alueella. Yksi profiilin nostamisen keino on ollut neuvottelujen aloittaminen hyväntekeväisyystyöstä. Lastenklinikoiden Kummit ry on ollut innostunut yhteistyön aloittamisesta. KevätPuutarha 09 -messujen yhteydessä Helsingin Messukeskuksessa järjesti Skkl:n Helsingin piiri hyväntekeväisyyshuutokauppoja julkkisten sitomista kukkakimpuista. Huutokaupasta kertyneet tulot lahjoitettiin lyhentämättömänä Lastenklinikoiden Kummeille. Yhteistyötä kehitetään parhaillaan.
Liiton jäsenyys kansainvälisessä kukkakauppiasjärjestössä, International Florist Organisation:ssa (FLORINT), European Federation of Professional Florist Associations (FEUPF) 31.01.2009 saakka, on tuotu esille liiton nettisivustolla. FLORINT:lla on jäsenenä yli 100 000 kukkakauppa-alan ammattilaista ympäri Euroopan. FLORINT on maailman suurin ja ainoa kansainvälinen alan järjestö. FLORINTin hallitus tekee ehdotuksia alan asioista mm. Euroopan Unionin päättäjille. Kansainvälisten asioiden työryhmä tutki jäsenyyden tuomia mahdollisuuksia.
Liitto neuvotteli, ensi kertaa liiton historiassa, keskitetysti sponsorisopimukset toimintakaudeksi kukkaviljelijöiden, kukkatukkukauppojen ja tarviketukkujen kanssa. Yhteistyökumppanit ovat olleet tyytyväisiä siihen, että piirien ja liiton kukka- ja tarvikelahjoituksista on kokonaisvaltainen esitys koko toimikaudelle.
Liiton järjestämä koulutus keskittyi kuluneella toimikaudella liiketalouden ja yritystoiminnan alueelle. Lyhytkestoiseen ammatilliseen koulutukseen, lähinnä kukkasidontaan, keskittyivät alueelliset piiriorganisaatiot. Helsingin piiri toteutti menestyksellisesti erityisen laajan kurssiohjelman kuluneella toimikaudella. Liitto neuvotteli Uudenmaan TE-keskuksen kanssa Laadukas Kukkakauppa -koulutuksen rahoituksesta. TE-keskus myönsi liitolle 80 %:n rahoituksen vuodelle 2009 ja samansuuruisen rahoitusoption vuodelle 2010 tätä koulutusta varten. Liitto osti vuoden 2009 Laadukas kukkakauppa -koulutuspalvelun TTS Koulutukselta Rajamäeltä. Koulutukseen osallistui 11 opiskelijaa ympäri Suomen.
Liiton jäsenmäärä on kuluneella toimikaudella, edellä mainittujen toimien sekä kesällä 2009 toteutetun jäsenhankintakampanjan vuoksi, kasvanut edelliseen toimikauteen verrattuna 8 %.
Edellisen toimikauden toimintakertomuksessa ilmoitettu jäsenmäärä 359 on virheellinen.
Hallitus, työryhmät, toimikunnat ja edustukset
Hallituksen jäsenet 3.8.2008 saakka olivat:
Puheenjohtaja Susan Toivonen Espoo
Varapuheenjohtaja Anne Friman Rauma
Varsinaiset jäsenet Anne-Mari Bovellan Iisalmi
Pirjo Koppi Espoo
Marta López de Mäkinen Paimio
Pertti Marjomaa Kirkkonummi
Sari Laakso Punkalaidun
Kaisu Väisänen Tornio
Varajäsenet Pirkko Aarnio-Mäkelä Tampere
Elise Anttinen Jokioinen
Työryhmät, toimikunnat ja edustajat 3.8.2008 saakka:
P&k Floristin toimitusneuvosto
Liiton edustajina toimitusneuvostossa olivat 3.8.2008 saakka puheenjohtaja Susan Toivonen, Anne Friman ja Kaisu Väisänen.
Tuomarikomitea
Puheenjohtajana Jouni Seppänen, jäseninä Solveig Hatermaa ja Saija Sitolahti
Sidontatyöryhmä
Sidontatyöryhmä laitettiin toistaiseksi sivuun 8.1.2008 sidontatyöryhmän laatiman muistion perusteella hallituksen kokouksessa 5.2.2008. Päätettiin perustaa projektiluontoisia työryhmiä aina tarpeen mukaan ja niihin vastuuhenkilöt hallituksen jäsenistä. Anne Friman toimi sidonnan opettajien koulutusvastaavana.
Edustukset
- Floristisen alan tutkintotoimikunta
Elokuun alusta 2007 alkaneeksi kolmivuotiskaudeksi liiton edustajiksi valittiin Pirkko Aarnio-Mäkelä Tampereelta ja Marta López de Mäkinen Paimiosta
- Puutarhaliiton vuosikokousedustajina keväällä 2009 olivat Kaija Heinonen ja Tinet Reihe
- Puutarhaliitto ry:n hallituksessa edusti kukkakauppa-alaa Interflora-Suomi r.y:n toiminnanjohtaja Tinet Reihe.
SKKL-Floristit Oy:n hallitus
Susan Toivonen (pj), Kaisu Väisänen, jäsen ja Pirjo Koppi, varajäsen
Hallituksen jäsenet vuosikokouksesta 3.8.2008 alkaen:
Puheenjohtaja Jouni Seppänen Kirkkonummi (2008-2010)
Varapuheenjohtaja Marja Elsinen Korpilahti (2008-2010)
Varsinaiset jäsenet Elise Anttinen Jokioinen (2008-2010)
Pirjo Koppi Espoo (2007-2009)
Sari Laakso Punkalaidun (2007-2009)
Tanja Lähdeaho Helsinki (2008-2010) - Erosi 12.1.2009
Pertti Marjomaa Kirkkonummi (2007-2009)
Päivi Niskanen Siilinjärvi (2008-2010)
Kaisu Väisänen Tornio (2008-2010)
Varajäsenet Anne-Mari Bovellan Iisalmi (2008-2010)
Anne Friman Rauma (2008-2010)
Hallitus kokoontui toimintakauden 3.8.2008 - 23.8.2009 aikana kahdeksan (8) kertaa, joista varsinaisia kokouksia oli viisi (5) ja sähköpostikokouksia kolme (3). Hallituksen jäsenet osallistuivat kokouksiin seuraavasti:
Jouni Seppänen 8/8
Marja Elsinen 6/8
Elise Anttinen 6/8
Pirjo Koppi 7/8
Sari Laakso 6/8
Tanja Lähdeaho 2/8, erosi 12.1.2009
Pertti Marjomaa 6/8
Päivi Niskanen 7/8
Kaisu Väisänen 7/8
Anne-Mari Bovellan 7/8
Anne Friman 5/8
Työryhmät, toimikunnat ja edustajat 19.8.2008 alkaen
Kansainvälisten asioiden työryhmä
Anne Friman ja Jouni Seppänen
Kilpailutoimikunta (ent. tuomarikomitea)
Varpu Suontaka-Lahtinen (pj), Elise Anttinen ja Katri Sundvall
Koulutustoimikunta (ent. sidontatyöryhmä)
Anne Friman (pj), Leila Alamiekkaoja, Sari Pihko ja Heidi Stubb
Piiritoiminta
Saija Lehmonen ja Jouni Seppänen
Sääntötoimikunta (liitto ja piirit)
Pertti Marjomaa (pj), Sari Laakso ja Päivi Niskanen
Taloustoimikunta
Marja Elsinen ja Pertti Marjomaa
Tiedotustoimikunta
Anne-Mari Bovéllan, Saija Lehmonen, Niina Minkkinen ja Jouni Seppänen
Floristisen alan tutkintotoimikunnan työnantajien edustajat
Pirkko Aarnio-Mäkelä ja Marta Lopéz de Mäkinen (erosi 17.2.2009), hänen tilalleen Päivi Niskanen (7.4.2009 alkaen).
Puutarhaliiton hallituksen edustaja yhdessä Interflora-Suomi ry:n kanssa
Tinet Reihe
P&k Floristin toimitusneuvosto
Liiton edustajina toimitusneuvostossa olivat 3.8.2008 saakka puheenjohtaja Susan Toivonen, Anne Friman ja Kaisu Väisänen. 19.8.2008 alkaen liiton Tiedotustoimikunnan jäsenet: puheenjohtaja Jouni Seppänen, Anne-Mari Bovellan, Saija Lehmonen ja Niina Minkkinen.
SKKL-Floristit Oy:n hallitus
Marja Elsinen (pj), Tanja Lähdeaho, jäsen (12.1.2009 saakka), Kaisu Väisänen, jäsen, Pirjo Koppi, varajäsen ja Sari Laakso, varajäsen
Toiminta
Kokoukset
Liiton vuosikokous pidettiin 3.8.2008 Tampereen Koskikadun Cumulus -hotellissa
Läsnä oli 20 liittojäsentä ja kuusi valtakirjalla. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat. Liiton uudeksi puheenjohtajaksi kaudelle 2008-2010 valittiin yksimielisesti kirkkonummelainen Jouni Seppänen Helsingin piiristä.
Vuoden Kukkakauppiasyrittäjä ja Vuoden Floristi
Vuosikokouksen yhteydessä julkistettiin Vuoden 2008 Kukkakauppiasyrittäjäksi Varpu Suontaka-Lahtinen (Kukkakauppa Varpukka) Ikaalisista ja Vuoden 2008 Floristiksi Saila Tynkkynen.
Kukkasidonnan Suomen mestaruuskilpailu® 2008
Suomen Kukkakauppiasliitto ry:n 42. Kukkasidonnan Suomen mestaruuskilpailu® 2008
järjestettiin Tampereella Kauppakeskus Siperian tiloissa. Tiina Koskinen Keravalta (Helsingin piiri) voitti, toiseksi sijoittui Petra Tapanila Kuopiosta (Savo-Karjalan piiri) ja kolmanneksi Katja Nurminen Hauholta (Hämeen piiri). Juniorisarjan voittaja ja paras ensikertalainen oli Roope Korhonen Kangasalta (Hämeen piiri). Järjestelyistä vastasivat kilpailukomitean jäsenet Katri Gummerus (pj), Eva Moilanen ja Saila Tynkkynen. Tuomareina toimivat Elise Anttinen, Tuija Näriäinen ja Taisto Taskinen.
KevätPuutarha 09 -puutarhamessut
Liitto osallistui tapahtumaan yhteisosastolla Helsingin piirin kanssa. Osastolla myytiin SKKL-Floristit Oy:n myyntituotteita, kuten koruja ja ammattikirjoja.
Suomen Kukkakauppiasliiton Helsingin piiri organisoi Helsingin Avoimet 2009 -kukkasidontakilpailun lisäksi tapahtumalavan ohjelmaa yhteistyössä Suomen Kukkakauppiasliiton, Interfloran ja Datafloran kanssa Suomen suurimmilla puutarhamessuilla Helsingin Messukeskuksessa 26. -29.3.2009. Ohjelmalavan juontajana toimi Taru Valkeapää ja tapahtuman koordinaattori oli floristimestari Eva Moilanen.
Tapahtumalavalla esiintyivät alan huippuammattilaisista Karin Eskola, Pirjo Koppi, Tiina Koskinen, Gregor Lersch, Markku Lähdeaho, Oili Pentinsaari ja Jouni Seppänen.
Leikkimielisessä kukkasodassa, Ruusujen taisto, julkkisten sitomat kimput huutokaupattiin ja tuotto lahjoitettiin lyhentämättömänä Lastenklinikoiden Kummit ry:lle. Ruusujen taistossa mittelivät Pirjo Honkanen, Saimi Hoyer, Nina Kellokoski, Anne Pohtamo-Hietanen, Jukka Rintala, Leena Sarvi, Suvi Tiilikainen ja Karita Tykkä.
Helsingin Avoimet 2009
Suomen Kukkakauppiasliiton Helsingin piiri järjesti Helsingin Avoimet 2009 -kukkasidontakilpailun Kevätpuutarha-messujen yhteydessä Helsingin Messukeskuksessa 27.-28.3.2009. Kovatasoisen kilpailun voiton vei 20-vuotias floristi ja puutarhuri Roope Korhonen Kangasalalta. Toiseksi tuli Eeva Malmström ja kolmanneksi Hanna Tervo, kumpikin Järvenpäästä.
Kilpailuun osallistui kaikkiaan 19 kilpailijaa, joista lähes kaikki olivat koulutukseltaan floristeja tai floristimestareita, ja peräti viisi heistä kukkasidonnan suomenmestareita.
Kilpailunjohtajana toimi Katri Gummerus. Tuomariston puheenjohtaja oli Varpu Suontaka-Lahtinen, ja ja muut tuomarit olivat Tiina Räihä sekä maailmankuulu kukka-alan guru Gregor Lersch Saksasta. Kilpailutöiden aiheista ja materiaalihankinnoista vastasivat Jaana Kangas ja Marko Helppi.
Helsingin Avoimet 2009 oli samalla Interflora-Suomi ry:n karsintakilpailu Tanskassa syyskuussa 2009 järjestettävään Interfloran Pohjoismaiden mestaruuskilpailuun. Interflora-Suomi ry nimesi Suomen nelihenkisen joukkueen jäsenliikkeissään työskentelevistä tai henkilöjäsenistään kilpailun tulosten perusteella; Tanskaan Suomea edustamaan lähtevät Roope Korhonen, Eeva Malmström, Hanna Tervo ja Sirje Varm.
Koulutus ja kurssit
- Liiton sidonnanopettajien ja tuomareiden Itu-päivät järjestettiin Keski-Uudenmaan Ammattiopistolla Mäntsälässä 29.01.2009. Vieraileva luennoitsija ja havaintoesityksen pitäjä oli Euroopan mestari Tor Gunderssen Norjasta.
- Kolmas Laadukas Kukkakauppa -koulutus alkoi yhteistyössä TTS Koulutuksen kanssa Rajamäellä 20.04.2009 jatkuen 03.08.2009 saakka. Koulutukseen osallistui 11 opiskelijaa.
-Helsingin piiri järjesti aktiivisesti kursseja koko kauden. Joulun havaintoesitys pidettiin 02.12.2008 piirin koulutustilassa Helsingin tukkutorilla. Pikkujoulun esiintyjinä olivat Suomen mestarit Pirjo Koppi ja Tiina Koskinen. Paikalle saapui ennätykselliset noin 60 alan ammattilaista.
-Savo-Karjalan piiri järjesti jäsenilleen morsiuskimppukurssin, jonka opettajana toimi Niina Minkkinen. Perinteiset Piällysmies-kilpailut järjestettiin Kuopio-hallissa 26.04.2009. Kilpailun voitti Mari Kaasalainen Kuopiosta.
Jäsenyys eri järjestöissä
Liitto kuuluu jäsenenä Puutarhaliittoon, Helsingin seudun Kauppakamariin sekä kansainväliseen kukkakauppiasjärjestöön International Florist Organisation:iin (FLORINT), entinen FEUPF - European Federation of Professional Florist Associations.
Tiedotus
Liitto on tiedottanut jäsenistölle alaan liittyvistä asioista sekä lainsäädännöstä jäsentiedotteissa,
joita toimikaudella lähetettiin 4 kappaletta.
Sisäisessä ja ulkoisessa tiedottamisessa on käytetty Floristi-lehteä, joka toimikaudella ilmestyi
Puutarha&kauppa-lehden liitteenä 8 kertaa. Floristi-lehti tulee jäsenistölle jäsenetuna.
Sisäistä ja ulkoista tiedotusta on tehty myös liiton uusitun verkkopalvelun (www.suomenkukkakauppiasliitto.fi) sivuilla.
Liiton puheenjohtajat Susan Toivonen (03.08.2008 saakka) ja Jouni Seppänen (03.08.2008 alkaen) ovat tuoneet esille Suomen Kukkakauppiasliittoa useissa medioissa toimintakausillaan.
Vuoden 2008 Suomenmestari Tiina Koskinen, Vuoden Kukkakauppiasyrittäjä Varpu Suontaka-Lahtinen ja Vuoden Floristi Saila Tynkkynen ovat myös olleet näkyvästi esillä lehdistössä ja radiossa, sekä erilaisissa tilaisuuksissa ympäri Suomen.
Talous
Liiton talous osoittaa toimikaudella 1.6.2008-31.5.2009 alijäämää 1 736,83 €.
(Liite 7 ja 8: tase- ja tuloslaskelma). Alijäämän aiheutti yksi väärä kirjaus, joka on todettu kirjanpitäjän kanssa. Borisoffin säätiön kukkasidonnan SM-kisojen stipendeiksi myöntämä 3.000 € olisi pitänyt jättää kirjaamatta liiton kuluksi, kun se summa nostettiin liiton tililtä jaettavaksi kilpailussa menestyneille. Näin oikea tulos tilinpäätöksessä tulisi olla voittoa 1.263,17 €. Vastaavasti summa olisi edellisen tilikauden aikana pitänyt jättää kirjaamatta liiton tuotoksi, kun Borisoffin säätiö maksoi summan liiton pankkitilille. Näin 31.5.2008 päättyneen tilikauden tulos olisi pitänyt näyttää alijäämää 1.588,54 €.
Liiton kirjanpidon on tehnyt tilitoimisto Tili-Equal Oy Keravalta.
Liiton varsinaisena tilintarkastajana on toiminut KTM Matti J. Mäkinen Helsingistä ja varatilintarkastajana KTM Matti Leppänen Vantaalta.
Yhteistyökumppanit
Liitto on tehnyt yhteistyötä seuraavien henkilöiden, yritysten ja yhteisöjen kanssa:
Anu Ek, Jukka Rintala, Leena Sarvi, Taru Valkeapää, Kauppapuutarhaliitto ry, Puutarhaliitto ry, Interflora-Suomi ry, Suomen Orkideayhdistys ry, Lastenklinikoiden Kummit ry, Dataflora, Tili-Equal Oy, Seppä Sandholm, Huiskula Oy, Helsingin Kukkatoimitus Oy, Kalevan Kukkatukku Oy, Kukkavirta Oy, Lepolan Puutarha Oy, Ruusutarhat Oy, SHT-Tukku Oy, Smithers-Oasis®, TTS Koulutus Rajamäki, Mäntsälän Ammattiopisto, Oulun Seudun Ammattiopisto Kempeleen yksikkö.
Ansiomerkit ja tunnustukset
Suomen Kukkakauppiasliiton hallitus myönsi toimikaudella kaksi kultaista ansiomerkkiä. Merkin saivat Lea Ahonen Helsingistä ja Gregor Lersch Saksasta. Ansiomerkit luovutettiin Helsingissä 28.3.2009.
Suomen Kukkakauppiasliiton kunniapuheenjohtajaksi kutsuttiin 3.8.2008 Pirjo Laakso-Salmi Turusta.
Liiton jäsenet tilikauden päättyessä
Liiton jäsenmäärä 31.5.2009 oli 312, joista 241 yritysjäsentä, 62 henkilöjäsentä (floristijäsentä) ja 9 yrityskannattajajäsentä.
Liiton jäsenet piireittäin tilikauden päättyessä
Etelä-Pohjanmaan piiri
23 jäsentä, joista 22 yritysjäsentä ja 1 henkilöjäsen
Helsingin piiri
74 jäsentä, joista 50 yritysjäsentä, 21 henkilöjäsentä ja 3 yrityskannattajajäsentä
Hämeen piiri
41 jäsentä, joista 32 yritysjäsentä, 8 henkilöjäsentä ja 1 yrityskannattajajäsentä
Kaakkois-Suomen piiri
22 jäsentä, joista 17 yritysjäsentä ja 5 henkilöjäsentä
Keski-Suomen piiri
20 jäsentä, joista 17 yritysjäsentä, 2 henkilöjäsentä ja 1 yrityskannattajajäsen
Pohjois-Suomen piiri
24 jäsentä, joista 21 yritysjäsentä, 2 henkilöjäsentä ja 1 yrityskannattajajäsen
Savo-Karjalan piiri
50 jäsentä, joista 40 yritysjäsentä ja 10 henkilöjäsentä
Varsinais-Suomen piiri
58 jäsentä, joista 42 yritysjäsentä, 13 henkilöjäsentä ja 3 yrityskannattajajäsentä
Liiton jäsenet toimikauden lopulla 7.8.2009
Liiton jäsenmäärä kaksi viikkoa ennen toimikauden loppua oli 322 (312 + 6 uutta yritysjäsentä + 6 uutta henkilöjäsentä - 2 liiketoiminnan lopettanutta yritysjäsentä)
Liiton toimisto
Toimistonhoitajana on toiminut Saija Lehmonen.
Liiton toimisto on ollut avoinna maanantaista keskiviikkoon klo 9.00 -16.00.
Takaisin
|