SKKL:n ansiomerkit

LIITON VIIRIEN JA ANSIOMERKKIEN JAKO- OHJESÄÄNTÖ

VIIRI
Viirin saaminen edellyttää vähintään viiden vuoden aktiivista työskentelyä liiton piirissä tai piirin hallituksessa

Yhteisön osalta saaja on merkittävästi vaikuttanut kukkakauppa-alalla tai saajan ja liiton välillä on ollut pitempiaikainen hyvä yhteistyö.

Viirin myöntää liiton hallitus ja viiri myönnetään lähinnä merkki- tms. päivänä

HOPEINEN ANSIOMERKKI
Hopeinen ansiomerkki myönnetään piirin anomuksesta tai liitto voi myöntää sen suoraan. Saamisen edellytyksenä on vähintään viiden vuoden aktiivinen toiminta piirin tai liiton toiminnassa tai pitkäaikainen menestyksellinen liiketoiminta liiton jäsenenä.

Liiton hallitus myöntää hopeisen ansiomerkin ja se myönnetään vain henkilölle.

HOPEINEN ANSIOMERKKI KULTAISIN LEHVIN
Hopeinen ansiomerkki kultaisin lehvin myönnetään piirin anomuksesta tai liitto voi myöntää sen suoraan. Edellytyksenä, että viisi vuotta on kulunut hopeisen ansiomerkin saamisesta sekä vähintään viiden vuoden toiminta liiton tai piirin hallituksessa tai opettajana tai muutoin alaa kehittäen. Voidaan myöntää suoraan erityisen ansioituneesta toiminnasta alan hyväksi.

KULTAINEN ANSIOMERKKI
Kultainen ansiomerkki myönnetään piirin anomuksesta tai liitto voi myöntää sen suoraan. Merkin saamisen edellytyksenä on erikoisen ansiokas toiminta liiton tai piirin hyväksi ja merkki myönnetään vain erikoistapauksessa.

Poikkeustapauksissa kultainen ansiomerkki voidaan myöntää myös ulkopuoliselle henkilölle.

ANSIOMERKKIEN ANOMINEN

Ansiomerkkianomukset perusteluineen toimitetaan Suomen Kukkakauppiasliitto ry:n hallitukselle joka käsittelee anomuksen kokouksessaan. Hallitus ei ole velvollinen perustelemaan päätöksiään.

 

Piirien anomien ansiomerkkien hinnat:

Hopeinen ansiomerkki                   90€+ lähetyskulut

Hopeinen ansiomerkki kultaisin lehvin 140€+ lähetyskulut

Kultainen ansiomerkki                  190€ + lähetyskulut

Suomen Kukkakauppiasliitto ry